KOULUSSA KASVAA YHTEISTYÖLLÄ OPPIMINEN JA SIVISTYS
(21.8.2008)
Yleissivistävä
suomenkielinen koulu on Pitäjänmäellä toteuttanut koululle asetettua
perustehtävää jo vuodesta 1923. Näin on Pitäjänmäessä oppimisen ja sivistyksen
kasvulla pitkät perinteet. Vuosikymmenten myötä on kehitys saavuttanut
yhtenäisen peruskoulun muodon, kun vuonna 1993 silloinen ala- ja yläasteen koulu
yhdistettiin Pitäjänmäen peruskouluksi.
Perustehtävämme alueen omana lähikouluna on innostaa jokaista oppilasta saavuttamaan mahdollisimman hyvät oppimistulokset ja auttaa häntä kasvamaan ja kehittymään yhdessä kohti elämän tulevia haasteita. Pitäjänmäen peruskoulussa onkin onnistuttu juuri perusopetuksen ydintavoitteen toteutumisessa: vakituisen ja sitoutuneen opettajakunnan opetustyö ja tuloksia tuova opintojen ohjaus ovat mahdollistaneet hyvät jatko-opintokelpoisuudet seuraavalle asteelle, ja syrjäytyminen on ollut vähäistä.
Koulussamme
aloitti tänä lukuvuonna n. 400 oppilasta, 35 opettajaa, viisi avustajaa ja
viitisentoista palveluhenkilöä. Uutena ruokapalvelun tuottajana toimii Fazer
Amica, jonka toivotamme lämpimästi tervetulleeksi huolehtimaan kouluruokailun
sujuvasta toiminnasta.
Meiltä kaikilta asiakkailta se edellyttää vastavuoroisesti ruokailuun liittyvien
sääntöjen ja ohjeiden noudattamista ja hyviä ruokailutapoja. Linkki koulun
ruokalistaan löytyy koulun kotisivuilta.
Turvallisuus ja liikenne -aihekokonaisuus on tämän kouluvuoden teemana. Järjestämme koko koulussa yhteisiä teemapäiviä sekä jo tutuksi tulleen aihekokonaisuuskurssin 1.-6. luokille toisen jakson aikana. Aiheeseen liittyen on koulumme opetussuunnitelmaan kirjattu seuraavaa:
Turvallisuudesta
huolehtiminen on kaikkien koulussa toimivien yhteinen tehtävä.
Oppimisympäristön ja toimintakulttuurin tulee olla sekä psyykkisesti että
fyysisesti turvallinen ja terveyttä edistävä. Turvallisuusnäkökulma sisältyy
myös oppilashuollon, kodin ja koulun yhteistyön sekä koulun toiminnan arvioinnin
osuuksiin. Jokaisella peruskoululla on järjestyssäännöt, joiden tehtävänä on
edistää koulun turvallisuutta. Koulutuksen nivelvaiheiden yhteistyöllä
edistetään oppilaiden psyykkistä ja fyysistä turvallisuutta. Aamu- ja
iltapäivätoiminnan ja kouluruokailun toteuttamisessa sekä koulumatkoihin
liittyvissä asioissa otetaan huomioon terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät
tekijät. Oppilaita kannustetaan ottamaan vastuuta omasta terveydestä.
Toivotan kaikille oppimisen iloa ja kannustavia tuloksia omissa ja yhteisissä
toimissa. Tervetuloa tutustumaan kouluumme!
Hilkka Jurvajoki
Pitäjänmäen peruskoulun rehtori